kesäkuuta 02, 2014

Graduation Party


Tuore ylioppilas kiittää ja kuittaa! Taakse jäi lukioelämä. Seremoniassa ei tullut edes itku silmään, luultavasti koska kevään aikana on niin paljon etääntynyt koulukuvioista. Tuntui melkeinpä hassulta kokoontua taas yhteen.

LYLL:sta valmistui 177 ylioppilasta tänä vuonna. Minä ja kaverit kuulumme juhlavuosikertaan; koulu viettää 100-vuotisjuhlaansa tänä vuonna. Stipendejä jaettiin monta kymmentä - yllätyin iloisesti kolmesta, yhteensä 400€ arvoisista. Lisäksi sain kolme kirjaa, yksi oli en español, yksi på svenska. Kesälukemista siis. Pojat oli komeina puvut päällä ja tytöt oli hurjan kauniita kaikki. Lauantaina herätys oli 6:50, heti meikkaus, sitten kaveri tuli laittamaan ripset paikalleen, sitten kampaajalle, sieltä kotiin vaihtamaan vaatteet ja sitten koululle. Hektinen aamu. Onneksi juhlan jälkeen oltiin varattu parin tunnin tauko ennen vieraiden saapumista. Ehti laittaa tarjottavat rauhassa paikoilleen, imuroida vielä kerran koirankarvat ja lepuuttaa itseään hetken.

Juhlat olivat aivan ihanat! Kotiväki oli ahertanut mielettömästi, piti mm. naamioida remontissa oleva keskeneräinen entinen keittiö juhlatilaksi. Oli mukava nähdä tuttuja pitkästä aikaan. Ruoka oli hyvää, mummi, täti ja äiti hoitivat suolaisen puolen, minä tein keksit ja kakut tilattiin konditoria Pink Lemonilta.

Illemmalla me nuoret siirryimme baarin puolelle. Oli aika mielenkiintoinen ilta. Kännykkä kadotti verkkoyhteyden kokonaan kahdentoista maissa, jonka tuloksena istuin poikaystävän etupihalla pelkkä mekko päällä reilut 1,5h odottelemassa. Long story, mutta omalla tavallaan varsin unohtumaton ilta!

Ja mites ne paperit sitten? Noh, lukion päättötodistuksen keskiarvona on tasan 9,0. Tutkintotodistuksesta ei yleisarvosanaa enää anneta, mutta neljä E:tä tekee oikein tyytyväiseksi. Stipendien jakoperusteista kyseltiin paljon, mutta niitä ei koulussa erikseen kerrottu, stipendiluetteloa ei edes luettu ääneen. En halua kuulostaa leuhkalta, mutta oppilaskunnan hallituksen sihteerinä, koululehden päätoimittajana ja moneen muuhunkin osallistuneena aktiivisena opiskelijana koen, että on kyllä ansaitut 400€.

Miltä nyt tuntuu? Hyvä kysymys. Lukio loppui juuri hyvään kohtaan, nyt on semmonen tunne, että aika ottaa askel eteenpäin kohti uutta. Haikeutta on lähinnä siitä, että tietää monien tuttujen jäävän aika lailla pois elämästä. Koulun parhaimpia hetkiä ovat olleet ne, joita ei erityisemmin muista. Välkät ja ruokkikset punasilla sohvilla, ohimenevät keskustelut tuttujen kanssa... Toivon todella, että yhteydet tärkeimpiin oikeasti säilyvät!

Onnittelut kaikille kevään 2014 valmistuneille! :)

1 kommentti :

  1. Onnittelut takaisin! Ja onnea stipendeistä :) Oot tosiaankin ansainnut ne!

    VastaaPoista