A Little Party Never Killed Nobody

Huomaatteko, mitä tarkoitan, kun sanon että silmälaseista tulee semmoset kuopat/pysyvät renkaat silmien ympärille? Noi ei nukkumalla lähde. 

Viime lauantaina suoriuduin aamuvuorosta, vaikka väsytti tosi paljon ja koko päivä oli sellasta löntystelyä. Ei olis jaksanut tehdä oikeestaan mitään. Kotona olikin päiväuniaika!

Ystäväni Kenita-Anita lähtee kuun lopussa New Jerseyhin au pairiksi, ja lauantaina oli läksiäisten aika. En ollut alkuun innostunut lähtemään baariin myöhemmin illalla, koska tähän mennessä baarireissut eivät oo ollu erityisen kiinnostavia. Suostutteluprosessin (lue: Milla komentaa "Miksu sä tuut, tästä ei keskustella.") jälkeen päätin kuitenkin mennä. Yllätyin positiivisesti, ilta oli erittäin hauska! Ehdottomasti paras tähänastisista. Jaksoin olla jopa kolmeen asti, sitten hipsin kotiin, koska sunnuntaina oli iltavuoro. Onneksi olen krapulaton yksilö :D

En ole alkoholin ystävä siinä mielessä, että saan juotua vain harvoja juomia. Hedelmäturkinpippurishotista tuli uusi rakkauteni <3 Ilta ei ollut edes kovin rahaavievä, pärjäsin mainiosti 50€:lla ja jäi jopa rahaa yli, koska voitin rahapeleissä! Oon tykännyt lotosta aina, mutta pelikoneita tai baarin pelipöytää en ole kokeillut juurikaan. Nyt kokeilin, ja jäin jopa 15e voitolle ;)

Tänään ja huomenna on vapaapäivä ja lähdin eilen töiden jälkeen Espooseen. Matti on töissä, minä kävin kaupassa jokin aika sitten ja pyöräytin kinkkupiirakan. Varsinaiseksi ruuaksi teen lohikeittoa ukkini reseptillä. Eli Matiaksella on kissanpäivät!

Excitement in the air

Olipa kerran tyttö, joka ei halunnut mennä lukioon. Tyttö oli kauan sitten päättänyt, että huolimatta hyvistä kouluarvosanoista ja lukupäästä, hän tahtoo mennä ammattikkouluun.

Yhteishaku lähestyi, ja tyttö ei löytänyt paikallisen ammattikoulun valikoimasta mitään itselleen sopivaa.

Niinpä tytöstä tuli drop out, opiskelut peruskouluun päättänyt syrjäytynyt nuori, jota varten nuorisotakuu luotiin. Elää kotona, vailla ystäviä, vailla tutkintoa, työtä ja rahaa.

Or not. Tyttö meni kuin menikin lukioon, ja on siitä nykyään hyvin iloinen. Jos ammatti olisi ollut valmiina mielessä, olisi hän mennyt ammattikouluun. Mutta eipäs ollut, ja tyttö menikin lukioon ja astui sisään sivistyksen porteista.

--

Kun tyttö yhdeksännellä luokalla pyöritteli mielessään mahdollisia jatkovaihtoehtoja, yritti isä porkkanalla houkutella tytärtään lukioon.

Tyttö sai valkolakin keväällä, joten on tullut aika lunastaa porkkana.

Menen loppuvuodesta noin kuukauden pituiselle matkalle Etelä-Amerikkaan!

Auki on oikeastaan vielä melkein kaikki. Lähtijöinä ovat kolme muskettisoturia, eli minä, tätini ja mummini. Ne kaksi ovat matkailun advanced master -tasolla, joten parempia reissukavereita ei voisi olla. Plus me tunnemme toisemme hyvin myös reissutilanteissa, ja ymmärrämme milloin alkaa hermot kiristyä ja osaamme myös toimia sen mukaan.

Reittikin on vielä hyvin auki. Buenos Aires on ainut varma nakki. Siellä päin mualimoo välimatkat ovat yllättävän pitkiä, ja ei houkuta istua liikaa bussissa/junassa. Eli liian pitkää reittiä ei saa ahnehtia. Harmi vain, että Atacama ja Iguazú ovat aika eripuolilla mannerta, ja reitistä tulee väkisinkin hyvin pitkä, jos tahtoo käydä molemmissa.

Erityisen innoissani olen siitä, että saan mainion tilaisuuden oppia espanjaa lisää! Kerrata lukiossa opittua (ja kirjoutusten jälkeen unohdettua) ja saada käytännön touch. Toivon hartaasti, ettei koko homma tyssää siihen, että en saa mitään selvää hyvinhyvin nopeasta puhetyylistä. Mutta kun paikalliset eivät välttämättä osaa kauheasti englantia, on pakko yrittää sönköttää en español!

Jos alustavan suunnitelman mukaan olemme reissussa marraskuun, meikäläinen viettää synttäreitä maailman toisella puolen :P

 Kuvalähde Kuvalähde

Buenos Airesin lisäksi haluaisin nähdä Argentiinasta muutakin, eli pienempiä kaupunkeja, maaseutua yms. Kiinnostaisi kovasti käydä maan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, Rosariossa, joka sattuu olemaan verrattain lähellä, vain 300km pääkaupungista. Ollaan mietitty myös Uruguayn pääkaupunkia Montevideota, sillä sekin on kohtuullisen lähellä Buenosia. Vesiputoukset tosiaan ovat ehdoton must-juttu, samoin Anditkin olisi huikea näky. Korkein vuoristo, jonka olen tähän mennessä nähnyt, on Lohjanharju... Aluksi puhuttiin, että Argentiinasta jatketaan Chileen, mutta putoukset sijaitsevat hiukan eri suunnalla. Nähtäväksi jää, millainen reitistämme loppujen lopuksi tulee.

En ole aikaisemmin poistunut Euroopasta, ja vaikka isot kaupungit ovat melko  samanlaisia muuallakin, on Etelä-Amerikassa muutama huolenaihe: rikollisuus, hyttystaudit ja pelottavat eläimet. Eniten olen ehkä huolissani eläimistä. Olen kiinnostunut luonnosta ja sen otuksista, mutta pelkästään Suomen pienet hämähäkit, käärmeet ja ötökät aiheuttavat pelkotiloja. En tiedä, miten tulen selviämään niistä isommista. Eläinkauppaan viikoittain Totuttele tarantellaan ja käärmeisiin -kurssille? Lisäksi olen huolissani siitä, että vatsani on melko herkkä, ja massukivut tulevat täysin arvaamattomasti. En ole vielä onnistunut yhdistämään mitään tiettyä ruoka-ainetta tapauksiin, mikä vaikeuttaa asiaa. Taidan nappaista joka aamu pari panadolia, syödä jo kuukautta ennen reissua maitohappobakteereita tai jotain vatsaa rauhoittavaa.

Ja niistä taudeista: mitä pohjoisemmaksi (lähemmäs trooppisia alueita) matkustetaan, sitä paremmin täytyy varautua hyttysiin. Ei muuta kuin pirusti myrkkyjä mukaan! En usko, että hyttystaudit ovat ensimmäinen huolenaiheemme, varsinkaan sillä aikaa kun olemme Buenos Airesin leveyksillä, mutta olisihan se tyhmää olla varautumatta.

Oi marraskuu, saavuthan pian luokseni!

Yliopistoon!

Tämän viikon suuri ilonaihe: pääsin yliopistoon lukemaan ruotsia! Maanantaina heti aamulla herättyäni menin yliopiston sivuille katsomaan, jospa näkyisi tuloksia. Ja bongasin itseni nimilistalta. Tunnelma oli yllättynyt, shokeeraava ja riemastunut! Vaikka tiesinkin jo etukäteen viettäväni välivuoden, nyt on paikka jo takataskussa ja ensi kevät sujuu ilman yhteishakua ja pääsykokeisiin lukemisen yrittämistä. 

Olen kuullut kysymyksiä tulevasta ammatistani, enkä todellakaan tiedä sitä vielä itsekään. En osaa ajatella itseäni opettajana ja tulkin ura vaatii tajuttoman nopeaa ja sukkelaa kielitajua.( Espanjanopettajani sanoin, sellainen ihminen tulee lukiolaisissa vastaan noin kerran neljässä vuodessa) Yliopisto on täynnä potentiaalisia sivuaineita ja tämän välivuoden aikana aion ehkäpä kurkistaa avoimen yliopiston puolellekin. Seriously, oli tosi vaikeaa päättää mihin hakee, kun on kiinnostusta moneen juttuun. Onneksi on kansanopistot ja muut paikat, joissa voi kokeilla kaikenlaista!

Lähde

Sitten elämäntapamuutokseen: makeanhimon kanssa kamppaileminen on aivan tuskallista suorastaan. Tänään sorruin.... Töissä olen syönyt aika paljon rahkoja ja jättänyt pasteijat ja pullat pois. Olen huomaamattani yrittänyt korvata herkkuja herkkujuomilla. Limupulloja on kerääntynyt liikaa viimeisen viikon aikana, mistä muistuttikin särkevä hammas yhtenä aamuna. Huomenna ennen töitä pilkon valmiiksi kurkkua, kukkakaalia, paprikaa ja otan rahkan ja vesipullon. Valoa kohti siis, hiljalleen. Täytyy postata myöhemmin hyviä eväsideoita!

Ja mitäs muuta? Tiistaina Matias tuli hakemaan mut Lohjalta, käytiin hakemassa sille isompi tietokoneen näyttö ja vietettiin sen kämpässä True Blood -iltaa. Keskiviikkona kokkailin ja siivosin ja luin matka-juttuja, ja kun herra kotiutui töistä, lähdettiin käymään Isossa Omenassa (frozen yoghurttia mun opiskelupaikan kunniaksi) ja ehdittiiin vielä pyörähtää merenrannassa kävelemässä. Paluumatkalla ajettiin Westendin halki, olipa koreita pytinkejä! Tuli niin köyhä olo niiden keskellä... Katoin huvikseni netistä alueen vuokratasoa. Se on hyvin korkea. 

Elämäntavat, keho ja muutoksen tuulet

Varoitan jo etukäteen, että teksti sisältää avautumista ja ei sovi oikeesti urheilullisten ihmisten luettavaksi.

Taustatiedoksi kerrottakoon, että en ole koskaan ollut urheilija. Aloitin harrastamaan säännöllistä liikuntaa vapaa-ajalla ensimmäistä kertaa viidennellä luokalla. Viihdyin lentopallon parissa kaksi vuotta. Seiskalla on tehnyt oikeastaan mitään, kasilla kävin joogassa - kerran viikossa - ja ysillä aloitin kuntonyrkkeilyn, jota harrastin kaksi vuotta. Sen jälkeen kävin salilla noin vuoden. Yhden kesän ajan yritin tehdä lenkkeilystä tapaa. Sitten kävin liikuntakeskuksen jumpissa syyskauden, mutta keväällä opiskelut ja laiskuus veivät ajan. Ennen kirjotuksia todella istuin kirjastossa useinkin iltaisin seitsemään-kahdeksaan asti. En lähde erittelemään enempää syitä tiheään lajinvaihtoon, mutta motivaatio ei pysy yleensäkään kauaa luonani ja lisäksi en ole ollut yhdessäkään lajissa selvästi hyvä. Huomioikaa, että olen toki koko ala- ja yläasteen ollut koululiikunnassa aktiivinen ja suurimmaksi osaksi kävellyt/pyöräillyt välimatkat.

Yläasteella alkui sokeriketju, joku jatkuu edelleen. Parin viimeisen vuoden ajan olen kehittynyt hyvin ovelaksi, koska miehekkeeni ei ole herkkujen ystävä ja yrittää ohjata minuakin oikeaan suuntaan, mutta ei hän pysty vahtimaan koko ajan. Olen huijannut monesti herkkujen suhteen ja usein ostanut 'salaa' tai sanonut esimerkiksi, että täytyy käydä kaupassa ostamassa töihin eväät, ja kauppaan päästyäni kävellyt lähes suoraa tietä herkkujen luokse, tiedostaen että ei ole aikomustakaan ostaa sitä, mitä sanoin ostavani.

Tämän päivän ruokavalioni: Aamulla Fazerin suklaapatukka ja yksi lettu. Töissä makaronilaatikkoa hyvin pieni annos, lisäksi suklaamunkki, Eskimo-puikko ja hillomunkki. Kotona lettuja kermavaahdon kanssa ja Somersby. Puhumattakaan siitä Twixistä kotimatkalla. Ja siitä Daim-jäätelöpaketista, joka oli tarjouksessa, joka oli vaan pakko saada. Voisin kelata muutaman päivän viikon kuukauden vuoden taaksepäin, ja ruokavalio näyttäisi lähes samalta. Liian vähän suolaista ruokaa ja ihan liian runsaalla kädellä makeaa. Muistan edelleen lukion ykkösluokalta erään syksyisen päivän, kun koulusta kotimatkalla poikkesin ostamaan jäätelöpaketin, ja kotona kyyneleet silmissä mussutin koko litran. Seuraavana päivänä menin jutustelemaan terveydenhoitajalle, joka pyysi kertomaan parin viime päivän ruokavaliosta. Joka oli sokeria, sokeria ja lisää sokeria. Sillon oli kasvukipujen takia vähän hankalaa aikaa muutenkin, mutta sen päivän jälkeen jatkoin koko loppulukuvuoden niin, että tapasin koulupsykologia kerran viikossa. Kävin ravintoterapeutillakin kaksi kertaa.

Sitten pääsemme postauksen varsinaiseen aiheeseen. Miten tämä ruokavalio ja liikunnan puute näkyy kehossa? Selkeästi! Pitkän aikaa, siis pari vuotta, meni niin, että en varsinaisesti lihonut (sellainen vähä pyöreähkö lapsi olin aina ollutkin), koska liikuin edes jonkin verran, kuntonyrkkeilin. Itse asiassa ysillä ja lukion ykkösellä jopa laihduin hieman. Samoin lukion kakkosen syksyllä olin aika hyvässä kunnossa. Kävin salilla, jaloissa oli lihasta, pyöräilin ja näytin parhaimmalta tähän astisen elämäni aikana. Luulen sen johtuvan siitä, että kalorimäärä tavallisesti pysyi sallitun rajoissa, vaikka ravinnon monipuolisuus ja terveellisyys olivat pohjaluokkaa. Nälkä oli usein ja puutetila varmaan jokaikisestä vitamiinista. Söin kyllä suolaistakin ruokaa, mutta tosissaan ihan liian vähän ja yksipuolisesti. Nyt viimeisen vuoden aikana koko kroppa ja ruokavalio on mennyt kovaa alamäkeä.

Todella toivoisin, että tykkäisin liikunnasta. Että saisin sen mahtavan fiiliksen, mistä kaverit puhuvat. Että olisin lapsesta asti oppinut liikkumaan säännöllisesti. Mutta en tosiaan ole koskaan ollut erityisen hyvä missään lajissa, eikä ole rahallisesti mahdollista satsata niin paljon kuin haluaisi, olen hyvin helposti luovuttava, en saa itseäni patistettua lenkille, vaikka liimaisin oveen kymmeniä motivaatiokuvia ja ajattelisin täydellistä bikinivartaloa. Minä vain tykkään enemmän syödä jotain hyvää ja lukea tai katsoa elokuvaa.

Olen ollut lähes koko elämäni tyytymätön kehooni. Nyt enemmän kuin koskaan. Tuntuu kamalalta tietää olevansa aivan rapakunnossa. Tuntuu kamalalta tietää lihoneensa ihan älyttömästi - ja kyse ei ole mistään "Mullakin paino vaihtelee 1-2kg väliä" -tilanteesta. Geenien puolesta sellainen siro keijumaisuus ei ole edes mahdollista - ei meidän suvussa. Mutta tässä kropassa eläminen pidempäänkin herättää ajatuksena lähinnä oksennusrefleksin. Jotain on tehtävä.Minä en ole tyytyväinen kehooni missään määrin, enkä ole ollut pitkään aikaan ja tahdon siihen muutoksen.

Koska minä välitän itsestäni ja ulkonäöstäni.
Koska minä en tahdo saada itkumasennuskohtausta joka kerta vaatekaupassa.
Koska minä tahdon olla ylpeä itsestäni ja lopettaa häpeilyn.
Koska minä en tahdo syöpää, rasvamaksaa, diabetesta tai mitään muutakaan ikävää sairautta.
Koska minä tahdon jaksaa tallustella kuukauden marraskuussa Etelä-Amerikassa.
Koska minä tahdon olla energisempi.
Koska minä en aio olla se entinen luokkakaveri, jonka kohdatessa ensimmäinen ajatus on 'Onpas se lihonu'.

Minä tahdon olla normaalipainoinen, terve, hyvinvoiva, seksikäs ja hehkuva.
En löysiin vaatteisiin pukeutuva, kehostaan masentunut, lihava ja huonokuntoinen.
Tämä koko projekti tulee olemaan aivan suunnattoman vaikea. Olen epäonnistunut monta kertaa ennenkin, mutta nyt on tosi kyseessä. Jos en nyt muuta suuntaa, loppuelämääni kuvaa yksi sana: kamala.

Aloituskuvat:

Näitä kuvia katsoessa tuli oikeasti aikamoinen järkytys. Täydellinen ennen ja jälkeen -kuvasarjan ennen-kuva: mahdollisimman epäedustavat vaatteet ja muukin ulkoasu. Saan itsestäni paljon paljon edustavamman pienellä työllä, mutta totuus on edelleen se, että massu ja käsivarret on jotain aivan kamalaa. Hävettää ihan tajuttoman paljon julkaista nämä julkisessa blogissa. En ole vielä mikään sairaalloisen lihava, mutta sen verran tuhti kyllä että ei ole hyvä olo fyysisesti eikä henkisesti. Kiloja on selkeästi kertynyt vatsaan, reisiin ja käsivarsiin.

Siinä vaiheessa, kun ei kehtaa liikkua topissa ilman hupparia tai villatakkia suojana, jotain on pielessä.

Tekstistä saattoi kadota punainen lanka kerran jos toisenkin. Ajattelin jakaa oman stoorini ja saada bloggaamalla lisättyä painetta itselleni - nyt on pakko alkaa muuttamaan asioita, koska muuten ei kehtaa näyttää naamaansa blogissa enää.

Parisuhde lihottaa. Ja ajokortti-ikä. Kuvalähde