maaliskuuta 05, 2015

Luurijuttuja

Kummallista ajatella, että ei siitä ole kuin reilut 10v kun pelkkä värinäyttö oli cool. Matopeli ja omien soittoäänien sävellys ♥. Ei ole kauaakaan kun Demin ja Suosikin takasivut oli täynnä niitä mainoksia taustakuvista ja soittoäänistä jotka piti tilata maksullisesti tekstiviestillä! Puhumattakaan oman yläasteeni aikana ilmestyneestä Samsungin kosketusnäytöstä jossa oli kaatuvat nopat!

Kehitystä on siis tapahtunut hyvin paljon. Mutta ei keskitytä siihen, mitä teemme puhelimella vaan siihen, mitä oma laitteemme kertoo meistä! 

Simppeli puhelin ilman extroja: Tällaisten käyttäjät ovat usein vanhempaa ikäluokkaa ja aikoinaan luultavasti jästipäisyyttään kieltäytyivät seuraamasta kehitystä, eli eivät oikein ymmärrä internettiä tai mitään teknologiaa. Helppokäyttö-senioripuhelin on luultavasti sukulaisten ostama. Isot näppäimet, kova volyymi ja valtava fontti helpottavat ikäihmisen elämää. Jos harrastavat valokuvausta, kantavat mukanaan vielä urheasti oikeaa kameraa muun suvun ottaessa kuvia kännykällä. Oma ukkini kuuluu tähän ryhmään, hän "näpyttelee vain nänninpäitä", kuten oli kerran puhelinmyyjälle todennut :D

Simppeli puhelin joillakin extroilla: Voi kuunnella musiikkia, on kamera ja ainakin mahdollisuus jonkinlaiseen nettiin. Käyttäjä on joko astetta lievempi versio edellisestä kuvauksesta tai hänellä on oikea elämä ja oikeita live-ystäviä, jolloin vaatimaton puhelin on riittävä. Näissä puhelimissa on graafiset hymiöt, joita vanhemman väen voi olla hitusen hankala tulkita. Mikään ei ole hauskempaa kuin saada isovanhemmalta tekstari, jonka hymiövalinnat herättävät väkisinkin hilpeyttä :D

iPhone: Nyt päästiin älysarjaan! Minäpuhelimen omistajat ovat usein varakkaahkosta perheestä, puhelin oli vain yksi monista joulu/synttärilahjoista. Aluksi vanhemmat ovat tyytyväisiä rakkaan lapsen onneen, mutta kun jatkuvat huollot ja lapsen muun laitteiston uusiminen omenapuhelimeen sopivaksi haukkaavat ison palan budjetista, vanhemmat toivovat olleensa fiksumpia. iPhonen käyttäjillä on usein semikallista merkkikamaa puhelimensa seurana.

Samsung: Monet Samsung-ihmiset ovat niin perusihmisiä kuin olla ja voi. Kaikillahan on Samsung! Oon 100% varma, että kaikkien lähipiirissä on aina eniten Samsungeja. Niiden omistajat koittavatkin erottua massasta kuorien avulla. 

Sony: Vastakohtana äskeiselle, Sonya taas ei kovin monella ole. Tätä merkkiä suosivat monet nörtit laatutietoiset, eli ne, jotka oikeasti tutkailevat speksejä. Sonyn omistaja on iloinen erottuessaan massasta vähän, mutta ei liikaa: android-käyttis kuitenkin luo Sonyn ja Samsungin käyttäjien välille sillan, joka liittää nämä kaksi yhteen taistelussa Omenaa vastaan! Tunnustan valinneeni itselleni Sonyn osittain siksi, että melkein kellään lähipiirissä ei ole sitä. Sony siis tosiaan edustaa mietoa hipsterimäisyyttä. 

Lumia: Lumian käyttäjissä on nyt jo lähes hiipunut usko Nokian uuteen nousuun. Windows-puhelin tuntuu tyhmältä verrattuna kaikkien tuttujen Androidiin ja Lumian omistaja oikeastaan katselee jo kevään uutuuksia vaihtaakseen johonkin muuhun luuriin. 

HTC: Tämän merkin käyttäjä luultavasti katkeroituu loppuelämäkseen, sillä elämässä ei tule vastaan mitään muuta niin kauheaa kuin htc:n ostaminen ja pian seuraava karvas pettymys. Se pistää sydämeen ja nostattaa raivon kyyneleet silmiin. "Saatanan puhelin voisitko toimia!!!!"  #storyofmylife 

Jolla: Hipster level ultimate. Jollan valitseminen on vaatinut pelurin luonnetta, sillä omistaja salaisesti odottaa, että Jollasta tulee oikea juttu päästäkseen sanomaan "I had it before it was cool!" Lause tuottaa suurta tyydytystä, mutta koska Jollasta ei tule suurta juttua, myös hipsteri nielee pettymyksen ja esittää olevansa tyytyväinen kun omaa harvinaisen puhelimen! Toinen mahdollinen Jolla-omistaja on foliohattu päässä kävelevä tyyppi, jolle Jolla edustaa uutta Nokiaa, Applen lyömistä ja Nokian paluuta valtaistuimelle!

Caterpillar: Äitillä oli tällainen superpuhelin, joka ei ollut mikään huippu ollakseen puhelin (huono kamera, vanha android-versio) mutta se puhelin olisi selvinnyt vaikka ydinsodasta. Kestää ihan kaiken. En jaksa uskoa, että kukaan (paitsi äiti) käyttää sitä oikeasti. Se on sellainen puhelin, jonka hautaa kapselissa maahan tulevien sukupolvien löydettäväksi, "Näin elettiin 2000-luvun alussa". Mutta jos joku sitä oikeasti käyttää, harrastuslista on luultavasti sellainen, että vakuutusyhtiössä käännytetään jo ovelta pois. Mihi muuten tarvitsee sellasen puhelimen jos ei extreme-elämään?

Google Nexus: Weird.

LG: Weird.



Ps. Puoletkaan kuvauksistani tuskin pitävät paikkaansa. Kunhan jaarittelen!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti