Yliopistoelämä

Mun ensimmäisen yliopistovuoden syksy on jo reippaasti yli puolenvälin, jösses miten nopeasti aika menee! On ollut tavallaan mukavaa opiskella säännöllisellä päivärytmillä, mutta välillä tekee mieli heittää Språklära nurkkaan ja palata Lohjalle töihin. Jos joku lukija ei tiennyt, niin opiskelen siis Pohjoismaisia kieliä Turun yliopistossa.

Välivuosi teki ehdottomasti hyvää mulle. Säännölliset tulot ja kunnollinen, pitkäaikainen työkokemus oli eetvarttia. Läksyttömyys oli parasta, työjutut eivät vapaa-ajalla vaivanneet. Lohja alkoi tosin tuntua liiankin autiolta, kun monet lähtivät jo opiskelemaan, Matias asui Espoossa ja oikeastaan kaikki Lohjalla asuneet olivat vuorotöissä. Yritäpä siinä sopia tapaamisia tai viikonloppua, jonka kaikki saisivat vapaaksi. Yleisesti tuntuu, etten saanut juuri mitään aikaan ja tavallaan ”lagasin” kokonaisen vuoden, mutta kävin sentään töissä. :D

Yliopisto on ollut iso muutos elämässä. Usein itseluottamus on ihan nollissa opiskelujutuissa, mutta meidän ryhmässä on hyvä henki ja vertaistukea on saatavilla. Olen onnistunut edes pääsemään kouluun, onhan sekin jo saavutus sinänsä. Yliopistoelämässä on ollut paljon omaksuttavaa, ja tässä koottuna muutamia ajatuksia.

1.   Jos lukiossa olikin välillä lepsuja hetkiä, yliopistossa ei tosiaan ole. Aina olisi jotain tekemistä, on vaan eri asia että miten paljon jaksaa tehdä.

2.    …Ja on täysin normaalia, että kaikkeen ei voi panostaa täysillä. Joku kurssi vedetään aina vähän kevyemmin läpi kuin toinen. Täällä tosin arvostelu on tiukka, ja aika paljon työtä pitää tehdä saadakseen edes sen huonoimman arvosanan

3.   Bileitä ja kaiken maailman tapahtumia on enemmän kuin ehtii käydä. Kutsuja erikoisluennoille, teemailtoihin ja seminaareihin yms. tulvii yliopistosähköpostiin. Juuri perjantaina olin Espoon Hanasaaressa Pohjola-Nordenin Alternativ Norden -tapahtumassa, jossa puhuttiin opiskelu- ja työmahdollisuuksista Pohjoismaissa.

4.  Mun kurssit on tähän mennessä olleet aika koulumaisia, tosin paljon nopeammalla tahdilla. Lähes joka tunnilla on keskustelua, ja huomaan selvästi, että suun aukaiseminen on jo paljon helpompaa kun porukka on käynyt tutuksi. Esiintymään on joutunut jo monta kertaa ja siitä en meinaa saada otetta! Tosi hermostuttavaa esiintyä ruotsiksi, kun ei ole vielä lähelläkään sitä mukavuusastetta, mikä esim. englannin kanssa on jo.

5.   En tiedä, tuleeko mun pääaineessa vastaan englanninkielisiä kursseja, mutta ainakin maantieteessä tulee! Olen miettinyt, että voiko se olla kovin paljon vaikeampaa kuin englannin yo-kokeet? Erikoistunutta sanastoa on ainakin luvassa. Joka tapauksessa, englannin handlaaminen on siis perusoletus useimmissa aineissa.

6.  Opiskelijaruokaloissa on yleensä hyvin valinnanvaraa, mikä on nirsolle hyvä asia :D Ja ruoka on hyvää, mistään muualta ei saisi sen tason annosta niin huokealla!

7.   Kaikenlaista toimintaa ja harrastusjärjestöä löytyy joka lähtöön, mikä on tosi hauskaa ja helppo tapa tutustua ihmisiin. Mä oon menossa mukaan oman ainejärjestöni toimintaan. Harrastuskerhoja on tosi paljon, mm. akateeminen viiksiseura!

8.  En ole vielä tottunut vilauttamaan opiskelijakorttia kaikkialla, mutta yllättävän monesta paikasta saa alennusta, which is awesome. Akateeminen subi on lemppari, samoin kampaajat, vaatekaupat, ravintolat etc.

9. Oma vastuu kaikesta tuntuu tosi raskaalta välillä. On haastavaa pitää kaikki langat käsissä ja puristaa itsestään ulos tarvittavat työt ja samalla tottua kokonaan uuteen opiskelusysteemiin. Vaikka neuvoja ja apua on saatavilla asiaan kuin asiaan, kaipaisin vaan selkeät ohjeet että TEE NÄIN. Vastapainona tulee sitten akateeminen vapaus. Harmi ettei aika millään riitä opiskelemaan huvikseen kaikkea mielenkiintoista.

10. On ollut vaikeaa selvittää itsellenikin miksi hain opiskelemaan ruotsia. Olin hyvä siinä lukiossa, ylipäätänsäkin olen aina pitänyt kielten opiskelusta. Ensisijainen toiveeni oli maantiede, jonka sain onneksi sivuaineeksi. Monet ryhmäläiseni ovat suuntautumassa opettajiksi, mikä on varmaan yleisin suunnitelma mutta mikä ei kuitenkaan kuulosta omalta jutultani. Eli siis ei ole mitään tietoa tulevaisuuden ammatistani. Näen asiat niin, että kielitaito ei koskaan ole hyödytöntä – vaikka kouluttautuisin uudelleen joskus tai päätyisin tekemään jotain ihan muuta asiaa mitä opiskelin, kielitaito avaa ovea kansainvälisille työmarkkinoille. Sivuaineet ovat tärkeässä osassa ja olen pohtinut paljon toimivinta yhdistelmää. Onneksi ei tarvitse ihan heti päättää! 

Kuvat täältä, täältä ja täältä 

#vainsuomijutut

Asioista ei puhuta. Asiakaspalvelussa saa nopeasti kenkää, jos sanoo ääneen kaiken mikä ärsyttää, mutta suomalaisille on edelleen valitettavan usein vaikeaa argumentoida rakentavasti ja ottaa vastaan asiallista palautetta. Tai ihan vaan kertoa, että nyt häiritsee. Suomalaiset on just niitä, jotka eivät kehtaa huomauttaa ravintolassa virheestä, mutta sitten jupistaan hiljaa itsekseen ja kotona kirjoitetaan nettiin miten paska paikka oli.

Asioista puhutaan humalassa. Tunnustan syyllistyväni tähän itsekin... Just tänään aamulla selasin eilisillan viestejä puhelimesta, enkä oikein tiennyt että itkenkö vai nauranko kun kuuntelin kavereille lähetettyjä ääniviestejä. Onhan se aika surkuhupaisaa, jos koko väestöä yhdistävä tekijä on alkoholi. Bileissä, joissa on paljon tuntemattomia ihmisiä, ei tule kuuloonkaan esitellä itseään alkuillasta vielä selvänä. Sen sijaan viinipullon jälkeen kuka tahansa on paras kaverisi. Mitä sosiaalisimmissa kulttuureissa tehdään kännissä? Jos keskustelu yms. on itsestään selvää ilmankin alkoholia, niillä ihmisillä ei ole mitään ”saavutettavaa”, ei mitään mitä varten tarvitsee rohkaisuryyppyä.

Kaiken uuden vierastaminen. Okei, suurin osa omasta tuttavapiiristäni ei harrasta tätä, mutta tiedän paljon ihmisiä, joilla on ongelmia uusien asioiden kanssa. Ja tiedän, että niitä on paljon lisää! Siis vastustetaan kaikkea uutta maan ja taivaan väliltä. Ruokia, ihmisryhmiä, keksintöjä, tutkimustuloksia jne. Tietenkään kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan ja makunsa kullakin, mutta sellainen ”ruoka ei ole ruokaa ilman lihaa” –tyylinen jääräpäisyys asioita kohtaan on ihan käsittämätöntä! :D Ei kyllä mikään ihme, että Suomessa ei luoda uutta samaan tahtiin muun maailman kanssa. Ilmapiiri on tosi lyttäävä, jos vertaa esimerkiksi Pohjois-Amerikkalaiseen ajattelutapaan.

Huono kansallinen itsetunto. Suomi on pieni maa. Pienestä maasta ei tule niin paljon kansainvälisiä menestystarinoita, mikä on aivan luonnollista. Mutta meidän Suomi-itsetunto on niin huono! Oon joskus itsekin huomannut ulkomailla hostellissa sanovani muille reissaajille, että ei Suomeen kannata tulla. Läpällä tai ei, niin mitä hittoa? Samoin urheilu ja kaikki mahdollinen kääntyy aina niin, että Suomi on paska, aivan perseestä ja ei täällä mitään osata. Että hiton Ruotsi kun tekee kaiken aina paremmin. Joo, urheilussa on ehkä kyse suurista tunteista, mutta yleisesti oman maan hyvien puolien näkeminen tuntuu olevan kiven alla.

Sauna. Mahdotonta käsittää, miten näin ujo ja epävarma kansakunta voi silti rakastaa saunomista.

Hiljaisuus. Ja että se on niin helposti saavutettavissa. En pitkään aikaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta kun alkoi useammin matkustella, niin todella huomasi, miten harvinaislaatuista suomalainen vaivaton hiljaisuus on. Se on tietyllä tapaa tosi hassua. Yksi niistä asioista, joita tulee ikävä ulkomailla. Jos olisi kasvanut muualla, ei sitä osaisi varmaan kaivata samalla tapaa. Ja joka paikassa ei todellakaan ole mahdollista päästä oikeasti luontoon ja hiljaisuuteen niin nopeasti ja vaivattomasti kuin täällä.

Talvisota. Kaiken, siis ihan kaiken voi aina ja missä vaan kuitata talvisodalla. Hyvä että löytyy meiltäkin jotain ylpeydenaihetta! J Mutta se on hauskaa, miten moneen asiaan voikaan todeta ”isoisä ei taistellut talvisodassa siksi että…”.

Hienot hetket muistetaan pitkään. Jos Suomessa tapahtuu jotain kansainvälisesti isoa, se muistetaan pitkään #suomimainittu #torillatavataan #mm95

Pari sanaa matkailusta

Matkustaminen on...

se kipristely vatsassa, kun lentokone nousee ja tiedät pääseväsi kauas arjesta.

se fiilis, kun astut ulos lentokentältä todetaksesi, että onpa täällä erilainen ilmasto kuin kotona.

se hetki, kun onnistut ensimmäisen kerran sanomaan tarjoilijalle ”kiitos” paikallisella kielellä.

se riemu, kun sisäinen maantieteilijäsi hihkuu nähdessään vesistöjä, maisemia ja kasveja, joista on ennen kuullut vain kirjoista ja kartastoista.

se hämmennys, kun kuvittelit muuntaneesi päässäsi paikallisen valuutan oikein euroiksi ja summa on kuitenkin jotain aivan muuta.

se ylpeys, kun voitat ujoutesi ja olet paljon sosiaalisempi kuin ikinä Suomessa. Ja nautit siitä!

se tunne, kun sanot suomeksi jotain kovaan ääneen julkisella paikalla ja muistat, että juuri se sanomasi sana tarkoittaa jotain törkeää paikallisella kielellä.

se ahaa-elämys, kun yhdistät jotain äsken museossa oppimaasi koulussa opittuun.

se ilo, kun olet parhaassa matkaseurassa ja selviätte varmasti mistä tahansa käänteestä!

se hetki, kun tajuat miten mahtavaa on olla elossa juuri sillä hetkellä siinä paikassa.

Matkustaminen on myös…

se häpeä, kun tiputat thaimaalaisessa junassa Breezerin rinkastasi pääsi kautta lattialle. Siinä oli sirpaleet ja juoma pitkin junaa, kyllä hävetti.

se kauhun hetki, kun bongaat ison hämähäkin.

se tylsyys, kun odotat jatkolentoa kentällä seitsemän tuntia.

se lievä paniikki, kun et tajua mitään paikallisista junista ja nouset väärällä asemalla pois.

se jokailtainen hups, kun päiväbudjetti ylittyi taas.

se nolostus, kun puristat ravintolassa sitruunaviipaletta annoksellesi ja mehu lentää ikkunaan eikä salaattiisi.

se hämmennys, kun unohdat silmälasisi edelliseen kaupunkiin.

se epätoivo, kun ruokalistalla mikään ei kuulosta hyvältä, vaikka ihan tosissaan lupasit itsellesi olla nirsoilematta tällä kertaa.

se kärsimättömyys, kun odotat paahteessa tunnin päästäksesi johonkin nähtävyyteen.

se nolostus, kun marssit kirkkoon kamerakädessä niin turistina ja huomaat, että siellä on sunnuntaimessu käynnissä.

se epäuskon tunne, kun norsu aivastaa ja räkä lentää suoraan silmääsi. 

Tuplanaamameikki

Huono tyttö, subst. (arkinen ilmaisu) = Nimitys naiselle, joka ei hallitse hiustenlaittamista, meikkaamista ja muita ulkonäön kohentamiseen liittyviä toimenpiteitä. Ominaisuus paljastuu useimmiten teini-iän alussa, jolloin huono tyttö joko tipahtaa kaveriporukasta tai sinnittelee mukana ja kompensoi rajallisia kykyjään huumorintajulla. Turvautuu bileiltoina ystäviensä apuun lähen poikkeuksetta.

Mä olen huono tyttö. Tykkään kosmetiikasta ja hamstrailen niitä välillä liikaakin, mutta en koskaan saanut sitä tyttöyden taitoa. Tilasin kerran sokerimassaa, halusin kokeilla kainaloiden sheivaamista. Lopputuloksena koko kylppäri oli täynnä tahmaa, jota yritin äkkiä raaputtaa irti pinnoista ennen kuin kukaan tuli kotiin. Että sellasta.

Joku neuvoo katsomaan meikkitutorialeja Youtubesta. Kattelen naama vihreenä sarjismeikkejä, täydellisiä smokey eye -videoita ja pellemeikkejä ja saan inspiraation, jeeee nyt kokeilen! Sitten luomivärit alkaa pikkuhiljaa vahingossa mennä pandamaiseksi ja joudun pesemään kaiken pois. Ei vaan toimi. Tänään kuitenkin näin videon tuplanaamameikistä. Vaadittavista välineistä multa puuttui aika moni, mutta päätinpä silti antaa itselleni mahdollisuuden. Kuinka vaikeeta voi muka olla silmien ja nenän meikkaaminen? Tuossa videolla on mallini eli tavoiteltu look. Alempana oma versioni.

AIVAN KAMALA!!!! :D Miten joku voi olla näin onneton meikkaaja??