Matkakertomus osa 3: Luang Prabang, Laos

Kun tubingista oli selvitty, lähdimme vielä hiukan pohjoisemmaksi. Luang Prabang on Pohjois-Laosin keskiosissa. Vientiane, Vang Vieng ja Luang Prabang ovat melkein allekkain kartalta katsottuna, kaikki saman päätien varrella. Matka sinne Vang Viengistä kesti muistaakseni jopa 7h. Koko bussikyyti oli matkaseuralleni taas yhtä painajaista pitkin vuoristoa, rotkojen reunoilla. En yleensä itse kärsi matkapahoinvoinnista, joten meikäläinen tuijotteli ikkunasta maisemia ja kuunteli musiikkia. Mitä näkyi? Tiheää metsää, jylhät vuoristomaisemat, banaanipuita. Asutusta oli tienvarrella: pieniä taloja/hökkeleitä, pihapiirissä liikkui kanoja ja koiria. Chilejä ja muita ruoka-aineita oli kuivumassa kankaiden päällä katoilla ja maassa. Meneillään oli kuivakausi, joten maa oli pölyinen, tienvarsien kasvitkin olivat ihan harmaat monin paikoin.

Kuitenkin, Luang Prabangiin päästiin. Kaupunki ei ole kovin iso, mutta silti täynnä historiaa. Se on ollut oma kuningaskuntansa aiemmin, ja kuuluisa monista upeista temppeleistään. Joka ilta pääsee markkinatunnelmiin, kun pääkadulle pystytetään kojut, joista voi ostaa vaatteita, huiveja, käsitöitä, koruja, mausteita, kahvia ja teetä, matkamuistoja... Markkina-alue oli ahdas ja laukusta kannatti pitää kiinni. Vaikka Laos on yleisesti ottaen rauhallinen ja turvallinen matkakohde, en jätä ikinä missään laukkuani vartioimatta. Markkinoilla kaupantekoon ja tinkimiseen pääsi kunnolla kiinni, siitä oppi jopa tykkäämään.

Ensimmäinen kokonainen päivämme Luang Prabangissa oli syntymäpäiväni! Aloitimme Maijun kanssa päivän jalkahoidolla – kalaterapiaa ja hierontaa ♥. Sain illalla lahjaksi Maijulta ja mummilta norsupussukan, taskullisen seinäkoristeen, aiemmin ihailemani norsukorvikset sekä gekkosormuksen! Päiväkirjani sanoin: ”Meinasi tulla itku liikutuksesta, mutta hallitsin onneksi itseni.” Huomasin reissun aikana, että olen yllättäen aika pidättyväinen ihminen! Koin synttäreinä vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Oli mahtavaa olla ulkomailla, mutta samalla vähän harmitti että ei voinut juhlia kavereiden kanssa kuten yleensä. Ikimuistoista se oli joka tapauksessa, kuten koko reissu!

Seuraavat päivät kuluivat rennosti. Kävimme upeilla vesiputouksilla. Eivät olleet kovin isot, mutta fantastiset kauniit kylläkin! Uimme turkoosissa vedessä. Hauskaa huomata, miten viileä vesi sai auringonpolttaman ihon näyttämään mustelmalta. Kiertelimme keskustaa, joka oli melko nopeasti nähty. Hieronnat olivat edelleen vakio. Välillä emme tehneet oikein mitään, vähän kävelimme, nukuimme, kävimme syömässä ja ehkä hieronnassa. Seuraavana päivänä menimmekin norsusafarille. Se oli mahtava kokemus! Saimme ratsastaa norsuilla ja viedä ne kylpemään Mekongiin. Ratsastaminen oli piece of cake, mutta kylpeminen oli kauhistuttavaa ja samalla hauskaa. Sain myös norsun räkää silmääni, mutta ensiapuna tehty vesihuuhtelu ja illalla kaupungista ostetut silmätipat pitivät tulehduksen poissa.  

Norsut. En tiennyt, että norsuillakin on karvat! Nahka oli paksu ja kun fanttimme heilutteli korviaan niin, että osui jalkoihini, tuntui kuin olisi huitaistu valtavalla nahkahameella! :D Fanteilla oli myös vaaleanpunaisia pilkkuja. Kylvettäessä menimme selkään ilman satulaa, yksi hlö/norsu. Istuimme norsun kaulassa, ja koin jälleen suuret ahdistuksen hetket, kun norsu menee joenrantaan hieman alaviistoon ja yritän pitää kiinni jostain ja taistella putoamista vastaan. Mutta selvisin jokeen asti, sitten ihana fanttini heittikin minut satulasta. Ja suihkutti vettä päälle monta kertaa. Luontokappaleista yleisesti kiinnostuneena en voinut olla ihailematta kärsää, siinä vasta hauska ruumiinosa! Norsut veivät sydämeni aivan täysin :).

Jälkeenpäin mietimme, että olimme Luang Prabangissa ehkä muutaman päivän liikaa. Lopussa oli jo vaikea keksiä mitään tekemistä. Mutta sai ainakin rentoutua, eikä ollut kiire mihinkään! Viimeisenä iltana kävin Maijun kanssa keskellä kaupunkia olevan kukkulan päällä katsomassa auringonlaskua. Näköala oli upea! Illalla menin itsekseni drinksulle, Maiju liittyi myöhemmin seuraan. Jutustelin ihmisten kanssa ja harmitti, että baarit menevät kiinni siellä jo klo 00. Aamulla heräsin kurkkukipuun. Siitä alkoi pari viikkoa kestänyt superflunssa. Onneksi sain sen ihan reissun lopulla! Sinä päivänä lensimme takaisin Bangkokiin, jossa olimme vielä kaksi yötä. Vaatimukseni oli, että saisin yhden kokonaisen shoppailupäivän ennen paluulentoa. Tämä viimeinen hostellimme oli muuten kaupungin kuuluisimman prostituutiokadun vieressä. Hostellimme slogan ”Sleep different” on monitulkintainen lause englannissa.

 Thieves will be thrown in Mekong River!

Kaiken kaikkiaan reissumme oli mahtava! Sain paljon sivistystä, matkailu todella avartaa. Näin paljon asioita, joista olen aiemmin vain lukenut tai nähnyt kuvissa/leffoissa. Matkaseuran kanssa meni hyvin, vaikka monen viikon tiivis yhdessäolo kävi välillä kaikkien hermoille. Suurilta riidoilta vältyttiin. Hauskaa oli, ja luulenpa että keskusteluissa monesti näkynyt generation gap toi ajateltavaa yhdelle jos toiselle ja kolmannellekin!

Siinä reittimme! Laung Prabangista tosiaan lensimme takaisin Bangkokiin, josta lähti lento Suomeen. 

Tässä tiivistelmä seikkailuistamme Aasiassa! Kysykää jos on kysyttävää! :)

Matkakertomus osa 2: Laos - Vientiane ja Vang Vieng

Laos on pinta-alaltaan hieman Suomea pienempi, mutta väkiluku on reippaan miljoonan verran suurempi. Jos Thaimaa oli selkeästi alhaisemman elintason paikka, niin Laos oli rutiköyhä. Kuvitelkaa maa, jossa ei ole rautatietä kuin 3km. Tämä oli myös ensimmäinen kertani kommunistisessa maassa! En tiennyt sitä etukäteen, mutta lipputangoista huomasin nopeasti.

Se oli niitä paikkoja, jonka nimen on ehkä kuullut joskus (ala-asteen Unicef-kävely maan lasten hyväksi), mutta josta ei oikeastaan tiedä mitään, ellei ole ollut erityinen syy ottaa selville. Siitä ei kuule uutisissa Suomessa kovin usein. Kukaan tuttu ei ole käynyt siellä. Kaikki tietävät Thaimaan ja Kiinan, mutta Laos on jäänyt naapuriensa varjoon.

Ensimmäiset näkymät Laosista raja-asemalla

Saapuessamme pääkaupunkiin Vientianeen eron Thaimaahan huomasi hyvin selkeästi. Asfalttia löytyi vasta aivan kaupungin keskustasta. Koko keskusta oli oikeastaan vain muutama katu. Länsimaiset brändit puuttuivat - jopa Mäkkäri loisti poissaolollaan. Hienoin rakennus oli presidentin linna. Kauempana keskustasta taisi olla joku luksukkaampi hotelli joenrannassa. Olen lukenut erilaisia arvioita kaupungin väkiluvusta ja viimeisimpänä löysin lukeman 780 000 ihmistä. Keskusta näytti enemmänkin 50 000 ihmisen paikalta. Liikkeet menivät suunnilleen tässä järjestyksessä: ravintola, hostelli, hieronta, pesula, matkatoimisto, apteekki. Kävimme paikallisessa ostoskeskuksessa, joka oli luultavasti onnettomin ostoskeskus ikinä. Siis jopa Lohjantähti päihittää sen. Nähtävyyksiä oli muutenkin aika vähän. Viivyimme Vientianessa kaksi yötä, ja siinä ajassa ehti oikein hyvin nähdä kaiken oleellisen.

Joku julkinen rakennus. Ei äkkiseltään bongattu että mikä.

That Luang, maan tärkein kansallissymboli

Ripaus Eurooppaa kuitenkin näkyi katukuvassa: ranskan kieli, tuloksena noin 60 vuoden siirtomaa-ajasta Julkiset paikat, kuten ministeriöt, koulut ja posti, olivat aina myös ranskaksi. Väestön vanhempi ikäluokka osaa yleisesti ranskaa, mutta nuoremmat sukupolvet ovat englannin uhreja. Semmoista pientä ranskalaisuutta tuli silti vastaan siellä sun täällä.

Hyvät leivokset oli! Pöytälasin alla kuitenkin kipitteli torakka :)

Vientianen hostellissa sain ihailijan. Paikallinen miekkonen, pari vuotta vanhempi mutta hyvin pienikokoinen (varmaan pään lyhyempi ja kaksi kolmasosaa kevyempi) kehitti jonkun jutun kultakutrejani ja sinisilmiäni kohtaan! Toisella tapaamisellamme tuli jo "You have a boyfriend?". Kyllä. "But he far away!" Jep... Tämä miekkonen kantoi mummin rinkan kolmanteen kerrokseen päästäkseen samalla katsomaan minua huoneeseemme. Oli kuulemma pettynyt kun olinkin kylppärissä silloin :(. Tyyppi myös näytti täysin randomisti biletyskuvia kännykästään. Siis ihan tosissaan ilmestyi selkäni taakse, kun olin pöydän ääressä, ja tunki iPhonensa naaman eteen. Tirskui vielä omituisesti samalla. Tähän samaan hostelliin jätin myös vahingossa silmälasini. No joke, en tajua miten mutta niin vain kävi. Kuka hukkaa SILMÄLASINSA ulkomaille?

Laosin poliittinen tilanne ei meille turisteille näkynyt oikeastaan mitenkään. Köyhyys sen sijaan oli käsinkosketeltavaa. Maa on huomattavasti köyhempi kuin naapurinsa, jotka eivät varsinaisesti paranna tilannetta. Vaikea maasto, etninen pirstaleisuus, hallinto, heikko tasa-arvo, tietotaidon puute; siinä vain muutamia ongelmia. Pääväylä oli tosiaan pelkkä serpentiinitie vuorten rinteitä pitkin. Lisäksi Vietnamin sodan aikaiset jenkkien pudottamat pommit ovat edelleen raivaamatta suuressa osassa maata. Markkinatalouteen ollaan ilmeisesti siirtymässä hitaasti mutta varmasti. Toivottavasti ihmisoikeusasiat kohenevat tulevaisuudessa.

Laosin valuutta on kip ja vaihtokurssi about 1 € = 10 000 kipiä. Nostin aina miljoonan kerrallaan automaatista! Valuuttajutut sujuivat aina helposti ja automaatteja ei tarvinnut pahemmin etsiä kaupungeissa. GSM-verkko lakkasi toimimasta käytännössä aina kun poistuttiin kaupungista. Wifi oli saatavilla ihan kohtuullisesti, varsinkin tyyliltään länsimaisissa kahviloissa ja ravintoloissa. Hostelleissa ei aina yhteys riittänyt omaan huoneeseen, jolloin piti datailla yhteisissä tiloissa. Aasialaisilla on joku juttu Applea kohtaan, iPhone oli selkeästi coolein mahdollinen puhelin.

Vientianesta matkasimme noin 4h ajon Vang Viengiin. Se on "nuorison bilepaikka", eli siis täynnä parikymppisiä, jotka ovat lähteneet kokeilemaan siipiään ensi kertaa :D Myös Vang Vieng oli muutaman kadun kokoinen ja katukuva samanlainen kuin muuallakin: kauppa, apteekki, hostelli, hieronta, matkatoimisto, ruokapaikka. Vientianessa joki ei mennyt ihan suoraan keskustan poikki, mutta Vang Viengissä kyllä. Etäisyydethän oli molemmissa hyvin lyhyet, eli tuktukeja ei tarvinnut. Vang Viengissä ei varsinaisesti ollut mitään nähtävyyksiä, mutta luontoretkeily, tubing ja biletys ovat sen vetonaulat. Pyöräilyreittejä ja opastettuja retkiä oli tarjolla paljon. Meno oli rentoa ja huoletonta.

Vang Viengissä oltiin kolme yötä, jälleen ihan sopivasti. Maisemat olivat tajuttoman upeat. Kaupungin poikki kulki joki, Mekongin sivuhaara. Ympärillä metsien peittämiä vuoria (en kyllä sanoisi korkeuden perusteella vielä vuoreksi, mutta tajuatte idean). Vuokrasin kerran pyörän ja retkeilin. Pyöräilin keskipäivän helteessä 7km pirullisen kivikkoista ja huonoa tietä laguunille! Menin yksin, mutta matkan varrella ja perillä oli paljon muitakin turisteja, joten en tosiaan ollut ypöyksin missään erämaassa. Laguunin vesi oli kauniin turkoosia ja vaikka se ei ollut kovin iso, uimareita oli paljon. Laguuni oli ihan vuoren juurella, ja minua kiinnostikin enemmän vuoren sisällä oleva luola. Suuaukolle sai kiivetä hyvin hyvin jyrkkää polkua. Vaikka pyörämatka ei ollut paha, kuumuus uuvutti ihan täysin ja olin lähellä sydänkohtausta. Pidin taukoa ennen kuin lähdin kiipeämään luolalle, mutta siitä huolimatta jouduin pysähtymään hetkeksi kesken kapuamisen ja vielä pitämään kunnon tauon ennen kuin menin sisälle luolaan. Join vesipullon tyhjäksi kulauksella ja painoin päätä polviin toivoen, että sydän ei pomppaisi ulos rinnasta. Pulssi tasaantui (naamani väri ei) ja astuin luolaan. Se oli ihan eri luokkaa kuin Suomen Torholat. Epäröin kovasti kuinka pitkälle uskallan mennä, ja tiirailin mahdollisia hämähäkkejä ennen pienintäkään liikahdusta. Pelkästään eteinen oli mahdottoman iso. Paikka oli kohtuullisen helppokulkuinen, vaikkakin vaati reisivoimia. En tiedä, kuinka pitkälle luola olisi jatkunut kokonaisuudessaan, mutta meitsi kääntyi pois ilmeisesti aika alkuvaiheessa jo. Siinä kohtaa, kun päivänvalon säteet vaihtuvat syväksi luolapimeydeksi, alkaa näkyä hämähäkkejä. Kiitti mulle riitti!

Temppeli jopa luolassa!

Sitä hien määrää luolapäivänä... Naama kuin paloauto 

Luolaseikkailusta seuraavana päivänä oli vuorossa tubing! Basically se on joessa lillumista traktorin sisäkumissa. Niinku valtava uimarengas. Emme saaneet mitään ohjeita tai neuvoja. Suurimmaksi osaksi ihan rauhallista ja mukavaa, mutta hermoilin mitä teen, jos vesikäärme tai -hämähäkki tai joku muu ötökkä päättää hyökätä. Onneksi vältyin sellaisilta. Välillä tuli kuohuvampia kohtia, jolloin tärkeää on nostaa peppu ylös ettei kolahda lukuisiin vedenalaisiin kiviin. Minä tömähdin kerran, ei sentään ollut terävä. Kerran ajauduin niin rantaan, että puskien oksat raapi selkää ja siinäpä vikisin sitten paniikissa, koska kammoksun myös rantakasvillisuutta. Niiden joukossa elää vaikka mitä. 

Rengasta ei pysty kovin paljon itse ohjaamaan. Pepun nostamisen lisäksi on hyvin suotavaa olla riiputtamatta käsiä ja jalkoja pinnan alla. Tämän aktiviteetin kuolleisuus- ja loukkaantumistilastot ovat hälyttäviä, lähinnä alkoholin vaikutuksen takia, joten minä ja Maiju menimme selvinä. Lähtöpaikalla kyllä tarjottiin shotit heti alkuun. Maijun rantautuminen sujui ongelmitta, mutta minäpä olin liian kaukana rannasta enkä saanut kiinni köysistä, jolla minut olisi hinattu rantaan. Lipusin sitten komeasti maalin ohi ja ehdin taas kehittää itselleni paniikin merelle ajatutumisesta (ja olin sentään maassa, jolla ei edes ole rantaviivaa...) Todellista vaaraa ei oikeastaan ollut, mutta säikähdin ihan tajuttomasti. Perääni huudettiin ohjeita - laosiksi. Onnistuin sitten rantautumaan omin voimin. Tuntemattomat vesistöt vähän epäilyttävät kivien ja syvyyden yms. takia. Hukkasin samalla varvastossut jokeen!

Laos oli ihanan rauhallinen paikka. Oli mukavaa olla kaukana suurkaupunkien liikennemelusta ja kiireestä. Turismi on koko ajan kasvava elinkeino ja toivon, että siellä panostettaisiin ekomatkailuun, koska luonto on maan suurin nähtävyys ja se on nopeasti tuhottu liiallisella turismilla. Palvelujen ja hygienian kanssa pärjäsi oikein hyvin terveellä järjellä. Vatsataudit ja ruokamyrkytykset vältettiin, vaikka oli jäitä juomissa ja majoneesia patonkien välissä. 

  Tarina jatkuu vielä osa kolmosella! ;)

Ps. Jos kuvatekstit on ihan perseellään ja tekstinpätkät eri värisiä, niin kiitokset bloggerille!